Tutkimus- ja kehitysyksikkö eli propellihattuosio.

 PATRUUNARASIA
Tehdasvalmisteiset patruunarasiat tuppaavat olemaan aika tylsännäköisiä ja koska radalla on yleensä muitakin harrastajia samaan aikaan on sekaannuksen vaara olemassa.

 Ja kun joukossa on itselataajia voi tiedossa olla ikäviä yllätyksiä jos vahingossa käyttää jonkun muun patruunoita.

 Niinpä rakentelin vapaaillan kunniaksi oman patruunarasian.

 Käytin pohjana nykyaikaista rasiaa ihan sen takia että 1. niitä oli saatavilla ja 2. ne ovat käytännöllisiä. Aito alkuperäinen patruunarasia oli yleensä kaksiosainen irtokannella mutta ne tuppaavat aukeamaan omia aikojaan varustelaukkua siireltäessä. Nykyaikainen päätyläpillä varustettu rasia kestää siirtelyä huomattavasti paremmin.

 TOZ
Tällä hetkellä työn alla on rinnakkaispiippuinen, sivulukkoinen ja hanallinen haulikko TOZ-66.
Jälleen kerran valmistusmaa on Neuvostoliitto tai kuten aseessa niin kotoisasti todetaan ‘Made USSR’ mikä kertoo enemmän tehtaan kielitaidosta kuin mistään muusta.

 Joku hurjapää oli ‘korjannut’ hieman kulahtaneen sinistyksen maalaamalla aseen ilmeisesti Miranolilla. Maalarin puolesta voi kai sentään sanoa sen että jälki oli ihan siistiä eli mitään appelsiinikuviota tai pensselistä jääneitä karvoja (ilmakuplista puhumattakaan) ei ainakaan havaittavissa määrin maalipinnassa ollut. Ajan hammas oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja maali oli alkanut hilseillä.

 Tukki oli varsin siistissä kunnossa perälevypatenttia lukuunottamatta. Aseen oma perälevy on pakeliittia ja joku fiksu oli ajatellut että jos perälevyn ja tukin väliin laittaa kumia niin ase antaisi enemmän ampujan virheitä anteeksi. Valitettavasti tämän virityksen läpi kulkevat ruuvit jotka siis kiinnittyivät tukkiin eivät olleet yhtä joustavaa materiaalia kuin kumiset välilevyt mikä johti siihen että aseella ammuttaessa kumi painui kasaan ja ruuvien päät nousivat mukavasti esiin rekyylin mukana. Eli jos aseen perä ei ollut ammuttaessa juuri oikeassa kohtaa niin ampujalla oli ruuvin kannan kokoinen erittäin kipeä mustelma olkapäässään.

 Kuvat haulikosta siinä kunnossa kuin se minulle tuli. Aluksi vehje vaikutti rujommalta kuin olikaan mutta kun sain kaiken aikojen saatossa kertyneen pölyn ja rasvan vihdoin putsattua alkoi hahmottua varsin sulava ja tasapainoinen haulikko.

 Kun pääsin ensimmäisen kerran ampumaan tätä idän ihmettä alkoi kehittyä idea siitä että en ihan heti tästä haulikosta luopuisi vaan kunnostaisin sen laatunsa ansaitsemaan kuntoon. Ennen kuin laadusta puhuminen venäläisen haulikon yhteydessä alkaa liikaa hymyilyttämään niin saanen huomauttaa että tämä on sen verran vanha ase että kaiverruksetkin on tehty käsin ja kaikista osista löytyy ihmiskäden jälki.

 Projektin kulku oli aika selvä: ensin ase paloiksi ja hankkiudutaan eroon liasta, rasvasta ja etenkin maalista. Sitten aletaan tutkia paljonko alkuperäisestä sinistyksestä on jäljellä ja tarvittaessa sinistetään uudestaan.

 Perälevyviritysten tilalle oikea perälevy ja puuosille kunnon pellavaöljykäsittely pienen siistimisen jälkeen.

 Ja eikun töihin......

 Työn edetessä huomasin ilokseni että osien alkuperäisestä sinistyksetä oli jäljellä jopa yllättävänkin paljon. Vain rungon ja etukahvan ohjainhelan sinistys oli kulunut niin paljon että harkitsin hetken aikaa uudelleen sinistämistä mutta öljyämisen jälkeen nämäkin osat olivat ihan riittävän siistit näinkin vanhaan aseeseen.

 Asetta kasatessani kävin kaikki toimintaan vaikuttavat osat läpi ja annoin niille pienen kiilloituksen ja poistin työstöjälkiä jos ne tuntuivat olevan sellaisessa paikassa että ne saattaisivat likaantuessaan aiheuttaa ongelmia tai kerätä likaa paikkoihin joihin se ei kuulu. En alkanut siistimään ja hiomaan paikkoja joilla ei ole aseen toimintaan mitään vaikutusta. Tämä ihan kunnioituksesta sille joka aseen on alunperin rakentanut.

  Seuraavana työlistalla oli iskurijousten keventäminen niin että iskurien virittämiseen ei tarvitse ylettömästi voimaa. Kyseessähän on kuitenkin kilpakäyttöön menevä ase...

 Äkkiseltään tuli kiusaus ottaa jousista tavaraa pois sisäpinnoilta, ideana se että se antaisi jouselle enemmän tilaa mennä kasaan mutta konsultoituani asiaa Hannibal Hayesin kanssa ilmeni että jousen rakenteen takia on parempi poistaa ainesta juuri jousen ulkopinnalta.

 Hivenen makukysymysten luokkaan meni se kannattaako jousen profiili tehdä pyöreäksi vai ottaa kylmästi tasainen siivu pinnasta pois. Päädyin kuitenkin muotoilemaan jousen profiilin pyöreähköksi laskeskellen että se kuitenkin (ainakin teoriassa) heikentää jousen rakennetta kaikista vähiten. Tässä vaiheessa sähkötyökalut astuivat tässä projektissa ensimmäisen kerran mukaan kuvaan Dremelin pienoisporakoneen muodossa.

 Katkaisulaikka kiinni ja varovasti hiomaan jousen pintaa. Tavoistani poiketen kiillotin ja hioin myös jousen sivupinnat vaikka sillä ei toiminnan kannalta mitään merkitystä olekaan. Hiomisen aikana jousi saamieni ohjeiden mukaisesti tosiaan kuumeni huomattavasti mutta käytin jousen jäähdyttämiseen muotoilun ja hiomisen aikana öljyä enkä vettä mikä vaikutti toimivan ihan mukavasti.

 Nyt alkoi jo himottaa päästä ampumaan mutta asiassa oli yksi mutta: puuosat olivat käsittelemättä enkä halunnut ensin kasata ja sitten taas purkaa haulikkoa joten hieman hammasta purren päätin jättää käytännön kenttätestit myöhemmäksi.

 Olin jo aikaisemmin päättänyt että tämän aseen tukki saisi pitää alkuperäisen muotonsa jo senkin takia että tukin kaula oli jo valmiiksi melko ohut ja toisekseen siksi että silloin olisin joutunut muokkaamaan myös liipasinkaaren uusiksi. Aseen tasapaino ja linjat olisivat myös muuttuneet ja koska yritän noudattaa sääntöä ‘if it ain’t broken don’t fix it’ päätin pysytellä aseen toimintaa parantavissa muutoksissa.
Piipun maalinpoiston jälkeen ilmeni että piippua on lyhennetty jossain vaiheessa ja koska ‘stagecoach-haulikko’ oli ollut jo jonkun aikaa hakusessa päätin lopulta tehdä sen tästä yksilöstä koska piippu ei enää kuitenkaan ollut alkuperäisen mittainen.

 Vaimoni mielestä rautasaha oli piipun lyhentämiseen sen verran brutaali ja epätarkka ratkaisu että hän päätti ottaa kuvan operaatiosta ihan siltä varalta että jotain menisi pieleen mutta kaikki meni kuitenkin suunnitelman mukaisesti.

 Pulttasin piipun keittiön pöytään kiinni askartelupuristimella, merkkasin katkaisukohdan ja 10 minuutin päästä työ oli siloittelua vaille valmis.

 Puuosat hioin huolellisesti puhtaaksi, leikkasin uudet karhennukset ja petsasin kevyesti muutaman kerran. Tukin pinnan jätin tarkoituksella aavistuksen karheaksi koska tukki kuitenkin hioutuu käytössä ja karheus tuo tietynlaista syvyyttä petsin väriin.

 Yritin säilyttää puuosissa tunteen vanhasta aseesta petsaamalla osan tukista useammin. Lopullisen kasittelyn annoin pellavaöljyllä jota sivelin pintaan niin paljon kuin sitä vain suostui puuhun imeytymään. Nyt puuosat näyttävät patinoituneilta mutta hyvin hoidetuilta.

 Tozin neitsytmatka oli kauden kolmas kilpailu 7.6.2003 Vesivehmaalla. Tekemättä oli vielä piipunpään sinistys, etujyvän asentaminen ja tukin peräpään siistiminen. Päätin korvata perälevyn messinkilevyllä koska tämä haulikko tulee olemaan oma henkilökohtainen kisa-aseeni ‘The Pet’ Wolfin ampuessa hanattomalla Baikalilla jonka rakentelin jo aikaisemmin ja Lefty Joneskin sai hankittua oman torrakon. Aseen rekyyli ei muutenkaan ole ongelmallinen joten varsinaiselle rekyylinvaimennukselle ei ole perusteita.

 Hanojen jousia pitää myös keventää vielä hieman sillä vesisateessa hanat olivat niin liukkaat että virittäminen muuttui hankalaksi. Tulen myös kiillottamaan panospesiä vielä aavistuksen koska kisoissa yksi hylsy kieltäytyi tulemasta ulos asetta heilauttamalla. Muuten ase toimi moitteettomasti.